Leikitään että olen selvänäkijä.
Kello on 10.25 ja tiedän tasan tarkkaan miten kulutan seuraavat kaksikymmentäneljä tuntia. Seuraavan puolentoista tunnin aikana nautin elämästä ja ylhäisestä yksinäisyydestäni täysin rinnoin, kunnes klo 12.00 vien pikkuveljeni syömään läheiselle ABC-asemalle. Syömme hyvällä ruokahalulla jotkin rotasta tehdyt burgerit, ryystämme päälle kuravettä ja lähtiessämme takaisin kotiin meillä on vain paha mieli. Palaan kotiin, pakkaan välttämättömimmät selviytymistarpeet tulevaa koitosta varten. Varustukseen kuuluu Hyperionin Tuho -kirja, puhtaat bokserit, puhdas paita ja puhtaat sukat, kaikki tämä sopii vanhaan Suomen armeijan kaasunaamarilaukkuun. Noin klo 13.10 ripustan laukun kaulaani ja lähden ajamaan pyörällä emäntäni luokse, jossa vietän yöni. Olen määränpäässäni noin 13.30. Seuraa noin 10 tuntia, syömistä, lukemista, köllöttelyä, töllön tuijotusta ja skankin jauhamista. Kunnes rupeamme nukkumaan.
Mistäkö tiedän tämän, koska olen viimeisen vuoden aikana viettänyt yli puolet viikonlopuistani näin. Onko se sitten hauskaa, onko? Onko meillä nyt ihan vitun kivaa? No joo, kyllä minä sen kestän...
No älkää nyt todesta ottako. Toisaalta, on ihan mukava päästä köllöttelemään emännän viereen kahden päivän erossa olon jälkeen (joka on jo sinänsä maailmanennätys). Ei tarvise huolehtia juuri mistään ja voi vaan kasvattaa mahaa. Kerroin teille kyllä jos ennustukseni menee vitulleen.
Ja kuten Arska sanoi: Minä Olen Selkä
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti