Loman jälkeen vituttaa aina palata arkeen.
Ei niinkään siksi että pitäisi taas noudattaa koulurutiineja, mennä ajoissa nukkumaan, tai mitään sellaista kakkia. Vaan siksi että huomaa koko loman menneen hukkaan. Mitään ei ole saanut tehdyksi, varsinkaan niitä juttuja joita oli tarkoitus tehdä. Näinhän se aina menee, suunnitellaan reissuja, tehdään rästissä olleita duuneja, rentoudutaan niin vitusti. Todellisuudessa istutaan kotona, tuijotetaan telkkaria niin kuin joka vitun arkipäiväkin eikä mikään saada aikaiseksi. Sitten loman jälkeen kirotaan omaa saamattomuuttaan ja etsitään tekosyitä sille mikseivät mummolan reissu ja kylpyläloma onnistuneet.
Vaikka itsekkin kuulun tuohon telkkarin tuijotusosastoon, sain kuitenkin tehtyä joitakin asioita. Sain kerättyä loput Opethit hyllyyn, ostettua itselleni maiharit tulevia pakkasia varten, kuvattua matskua opinnäytetyötä varten ja ennen kaikkea, sain rentoutua. Mitä muuta varten loma on, kuin juuri rentoutumista varten. Jotkut tarvitsevat lomamatkan jonnekkin etelän lämpöön, minä tarvitsen hyvää musiikkia ja aikaa ihan itselleni. Kyllä, olen aivan tyytyväinen menneen viikon suoritukseen.
Toivottavasti teidän lomanne menivät aivan vitulleen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti