maanantai 27. lokakuuta 2008

Back To The Stone Age

Loman jälkeen vituttaa aina palata arkeen.

Ei niinkään siksi että pitäisi taas noudattaa koulurutiineja, mennä ajoissa nukkumaan, tai mitään sellaista kakkia. Vaan siksi että huomaa koko loman menneen hukkaan. Mitään ei ole saanut tehdyksi, varsinkaan niitä juttuja joita oli tarkoitus tehdä. Näinhän se aina menee, suunnitellaan reissuja, tehdään rästissä olleita duuneja, rentoudutaan niin vitusti. Todellisuudessa istutaan kotona, tuijotetaan telkkaria niin kuin joka vitun arkipäiväkin eikä mikään saada aikaiseksi. Sitten loman jälkeen kirotaan omaa saamattomuuttaan ja etsitään tekosyitä sille mikseivät mummolan reissu ja kylpyläloma onnistuneet.

Vaikka itsekkin kuulun tuohon telkkarin tuijotusosastoon, sain kuitenkin tehtyä joitakin asioita. Sain kerättyä loput Opethit hyllyyn, ostettua itselleni maiharit tulevia pakkasia varten, kuvattua matskua opinnäytetyötä varten ja ennen kaikkea, sain rentoutua. Mitä muuta varten loma on, kuin juuri rentoutumista varten. Jotkut tarvitsevat lomamatkan jonnekkin etelän lämpöön, minä tarvitsen hyvää musiikkia ja aikaa ihan itselleni. Kyllä, olen aivan tyytyväinen menneen viikon suoritukseen.

Toivottavasti teidän lomanne menivät aivan vitulleen.

perjantai 24. lokakuuta 2008

Lättyjä kera O merkin

Hyvää huomenta
Edellisessä postauksessa lupailin uutta purnattavaa jo samalle illalle, noh, suunnitelmiin tuli muutoksia. Niin kirjoittamisen kuin byybin vedonkin osalta. Tänään ei vedetä byybiä, tänään ollaan leppoisia.
Lempiaiheeni: Musiikki
Olen kuluneen vuoden aikana yrittänyt kovasti sivistää itseäni tällä hienolla taiteen saralla, pääasiassa yrittäen löytää uusia bändejä. Niin intervebistä kuin ihan levyjäkin ostamalla. Tällä viikolla olen ostanut levyjä kaksin kappalein, löysin nimittäin paikallisen Anttilan alehyllystä kaksi Opethia, enkä voinut vastustaa kiusausta,vaan ostin ne.Kyseessä siis Opethin kaksi ensimmäistä lättyä, Orchild ja Morningrise.

Viimeisen vuoden aikana olenkin ahkerasti kerännyt Opetheja ja näiden kahden lätyn myötä minulta puuttuu enää yksi levy: My Arms Your Hearse (jos luoja suo, käy hakemassa tänään omani pois). Muista omistamistani O-lätyistä kuvaa alla. Pilkistää siellä myös Panteran Cowboys From Hell.

Kirjastoreissulta tarttui mukaan Motörheadin Ace Of Spades ja Megadethin Youthanasia. Pitää klassikotkin tehdä tutuiksi.
Seuraavaan kertaan, olkaa hyvä ja sivistäkää itseänne.

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Fuck it all. Nothing is holy.

Oi voi...
Kerrataampas vähän tämän päivän uutisia. Meillä on kaikkea, löytyy työttömyyttä, ilmastonmuutosta, koulusurmia, henkirikoksia, mielenterveysongelmia, on terrorismia, Irak, Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä. Kohta on musta-aukko keskellä Eurooppaa ja maailmanloppu on vain nurkan takana. Lyhyesti sanottua kaikki menee päin helvettiä ja lujaa.
Mutta ei hätää, aikamme uusi messias on ilmestynyt otsikoihin. Turun ja Joensuun yliopistojen kriminaalipsykologian dosentti ja koulupsykologi Jaana Haapasalo, on sitä mieltä että metsästys on "poikkeava harrastus". Tieto tästä tuli minulle eilen aamulla kun kuuntelin vanhaa kunnon korporaatiota. Haapasalo teki selväksi, että hänen mielestään ihmisten pitäisi lopettaa lihansyönti, Suomen pitäisi lakkauttaa asepalvelus ja käsiaseet tulisi kriminalisoida. Näiden pikku muutosten jälkeen meillä kaikilla on varmasti todella hyvä mieli =)))

Tässä vaiheessa herää kysymys, miksi ihmeessä tälläisiä ajattelijoita ei ollut jo silloin kun koko Suomi asui pimeissä metsämökeissä ja monien ihmisten ainoa toimeentulo oli metsästys?
Tai miksei Jaana messunnut jo Neandertalinihmisille, niin olisimme koko sakki kuolleet sukupuuttoon, ravinnon puutten vuoksi? Saisivat hirvet ja muut karvaturrit viilettää vapaina ja iloisia pitkin metsiköitä ilman häiriöitä.
Älkää huoliko, luotan edelleen vahvasti siihen, että näen uuden paratiisin ja sen että karhu ja mies painiskelevat veljellisesti, saasteettomien aarnimetsien siimeksessä. EN.

Mutta ei pahaa ilman että jotain hyvääkin. Toissapäivänä löysin anttilasta Opethin Morningrisen. Kokoelmani puuttuu siis vain kaksi O:ta. Kiitos Anttila, kiitos. Komentokeskuksen lähetysaallot hiljenevät toistaiseksi, lisää byybin vetoa illemmalla.

maanantai 20. lokakuuta 2008

Kristallipallo paljastaa

Leikitään että olen selvänäkijä.

Kello on 10.25 ja tiedän tasan tarkkaan miten kulutan seuraavat kaksikymmentäneljä tuntia. Seuraavan puolentoista tunnin aikana nautin elämästä ja ylhäisestä yksinäisyydestäni täysin rinnoin, kunnes klo 12.00 vien pikkuveljeni syömään läheiselle ABC-asemalle. Syömme hyvällä ruokahalulla jotkin rotasta tehdyt burgerit, ryystämme päälle kuravettä ja lähtiessämme takaisin kotiin meillä on vain paha mieli. Palaan kotiin, pakkaan välttämättömimmät selviytymistarpeet tulevaa koitosta varten. Varustukseen kuuluu Hyperionin Tuho -kirja, puhtaat bokserit, puhdas paita ja puhtaat sukat, kaikki tämä sopii vanhaan Suomen armeijan kaasunaamarilaukkuun. Noin klo 13.10 ripustan laukun kaulaani ja lähden ajamaan pyörällä emäntäni luokse, jossa vietän yöni. Olen määränpäässäni noin 13.30. Seuraa noin 10 tuntia, syömistä, lukemista, köllöttelyä, töllön tuijotusta ja skankin jauhamista. Kunnes rupeamme nukkumaan.

Mistäkö tiedän tämän, koska olen viimeisen vuoden aikana viettänyt yli puolet viikonlopuistani näin. Onko se sitten hauskaa, onko? Onko meillä nyt ihan vitun kivaa? No joo, kyllä minä sen kestän...

No älkää nyt todesta ottako. Toisaalta, on ihan mukava päästä köllöttelemään emännän viereen kahden päivän erossa olon jälkeen (joka on jo sinänsä maailmanennätys). Ei tarvise huolehtia juuri mistään ja voi vaan kasvattaa mahaa. Kerroin teille kyllä jos ennustukseni menee vitulleen.

Ja kuten Arska sanoi: Minä Olen Selkä

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Kaiken Lihan Tie

Minä olen yksinkertainen ihminen.
Olen yksinkertainen ihminen ja nautin yksinkertaisista asioista.

Minä pidän musiikista. Pidän ruuasta, juomasta, lukemisesta, elokuvista, joskus pidän jopa ihmisistä. Mutta ennen kaikkea minä pidän musiikista. Musiikki vain on ylitse muiden. Onko olemassa parempaa tapaa viettää aikaa kuin hyvän levyn kuuntelu pimennetyssä huoneessa? Aivan yksin, vain sinä ja tuo suloinen ääni. (No oikei, seksi on kivaa, mutta yksin runkkailu on pidemmän päälle hyvin tylsää.) Musiikki inspiroi minua.

Minä pidän siitä että saan mennä nukkumaan omaan sänkyyni silloin kuin haluan. Ilman että kukaan estää sitä, voin kaivautua patjan ja peiton väliin.

Minä pidän kiireettömistä aamuista. Herään, laitan soimaan jotain mukavaa musiikkia, keitän kahvit, ja valmistan aamupalaa. Nautin yksinkertaisista aamupaloista. Leipää, jonka päällä on juustoa ja leikkelettä. Juomaksi noin kaksi kuppia kahvia, maidolla. Hyvää, helppo valmistaa ja helppo nauttia. Parasta on se kun ei tarvitse kiirehtiä minnekkään. Arkisin tämä on valitettavasti vaikeaa, joten otan siitä vapaa päivinä kaiken irti.

Joskus minä pidän ihmisistä. Suurin osa ihmisistä on vittumaisia paskiaisia, mutta mahtuu joukkoon muutamia vähemmän vittumaisia yksilöitäkin. Ongelma on siinä että, (kuten Stephen King kirjoitti, ) I don't like people, they fuck me up. Ihmisiä on liika, jos muutamakin yksilö saa minut kiehumaan niin summaa heihin vielä muuta miljoona. Paskaa koko sakki.
Puhutaan välillä niistä mukavista hemmoista. Ne tyypit joista pidän tietävät mitä ovat, mikä heidän fuktionsa on tässä elämässä, ja he tietävät missä heidän rajansa menevät. Nämä ihmiset eivät luule että heistä kaikista tulee jonain päivänä tv-tähtiä tai miljardöörejä. He tietävät ettei heillä tarvise olla pepsodent hymyä tai ferraria autotallissa vain siksi että voisivat tuntea olonsa menestyneiksi. Heillä ei tarvitse olla omakotitaloa tai ikeasta ostettua kenkälusikkaa, tunteakseen itsensä osaksi hyvinvaltiota. Minä pidän ihmisistä jotka pitävät yksinkertaisista asioista.

Tälläistä kokkaretta tälllä kertaa.
Olen yksinkertainen ihminen ja nautin yksinkertaisista asioista.

lauantai 18. lokakuuta 2008

Drink coffee from the Cup of Heresy

Hyvää huomenta kaikki rottamaan kansalaiset!
Tänä aamuna herätessäni minulla oli hyvä olo. Edellä mainittu hyvä olo, täydellinen tekemisen puute ja pitkällinen pohdinta oman blogin perustamisesta ovat syyt tämän apokalyptisen hirviön syntyyn.
Varoitus:
Hyvät lukiat. Tulevissa kirjotuksissani tulen purkamaan teille lähes kaikki hämmentävät ja monimutkaiset ajatukseni, tunnetilani ja tekemiseni. Kerron tylsästä ja mitättömästä elämästäni, ja yritän olla samalla hauskakin. Luultavasti en tarjoa teille mitään uutta, enemmänkin tarjoan itselleni mahdollisuuden pohdiskella elämääni ja sitä mitä aion sillä tehdä. Terapiaa itselleni.

Minun pitäisi varmaan kertoa jotain itsestäni... En kykene siihen. Ehkä kerron itsestäni joskus myöhemmin.

Seuraavaan kertaan, fuck off and die.